| |
© Stockr © Stockr
|
? Presentation Piitu on perusmukava hevonen laitella, vaikkakin vähän pelleilijä.
Luotettava ja ennen kaikkea toimiva hevonen, jonka kanssa sujuu ajo
ja ratsastus kuin leikki. Ei paina ohjalle, joten tällä voi kokemattomammatkin harjoitella
raviurheilun saloja! Koulukiemuroita tämä kenottaja tuskin tulee oppimaan, mutta normaali
treenejä ajatellen tässä on monipuolinen hevonen. |
|
|
? Career Tamma
aloitti kilpailemisen kasvattajallaan neljä vuotiaana. Ura lähti
hitaanlaisesti käyntiin ja kilpailukykyiseksi tamma kehittyi hyvin
myöhään. Vasta 6 ja 7 vuotiskausina Piitu kykeni kilpailemaan kaksi
kokonaista kilpailukautta. Lopputuloksena tästä ruususesta löytyi
oikein mukava kilpahevonen, joka on myös kykenevä montéen. Tuon jälkeen tammaa ei paljon radoilla nähty, sillä kasvattaja-omistaja
Radical Trotters laittoi oman toimintansa kiinni. Joulukuussa 2008 Piitu siirtyi Icengard Racehorsesin omistukseen ja siirtyi siitoskäyttöön.
|
|
|
? About Pedigree Jos haluat kaipaat hieman harvinaisempaa sukua, tässä sitä olisi.
Vanhemmilla on kyllä suhteellisen paljon jälkeläisiä, mutta mitään suurempia
legendoja tästä suvusta ei löydy. Molemmat vanhemmat ovat osoittaneet kykynsä niin radalla kuin
jalostuksessa ja etenkin emän jälkeläiset ovat vakuuttaneet jokainen. Piitulta
löytyy siis periyttäjäemä, joka on aina erittäin hyvä ominaisuus sukutaulussa!
Isän jälkeläiset ovat menestyneitä, mutta toistaiseksi yhtään suurempaa nimeä ei
ole kehittynyt. Viisipolvinen sukutaulu nähtävissä alempana. |
|
Isä Last
Farewell
11,9aly Voittosumma ~80 000v€ Totoprosentti ~47% Ei meriittejä Tummanpunaruunikko, 162cm 100% Amerikanravuri |
II Mystical Tought Ennätys 11,7aly Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa Väri, säkäcm 100% Amerikanravuri |
III Stressor Jamie Ennätys 12,8a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
IIII Delushi 15,6a |
IIIII -- |
| IIIIE -- |
| IIIE Female Image 18,0a |
IIIEI -- |
| IIIEE-- |
IIE Nostalgie Ei ennätystä Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
IIEI Figure Tom 13,0 |
IIEII -- |
| IIEIE -- |
| IIEE Som Alexandra 17,1a |
IIEEI -- |
| IIEEE -- |
IE Precious Runner Ennätys 17,2 Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa Väri, säkäcm 100% Amerikanravuri |
IEI Self Tender Ennätys 10,6a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
IEII Forever Pilot 17,1a |
IEIII -- |
| IEIIE -- |
| IEIE Rely 19,6a |
IEIEI -- |
| IEIEE -- |
IEE Classic Run Ei ennätystä Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
IEEI Classical Win 16,3a |
IEEII -- |
| IEEIE -- |
| IEEE Run Of Misty -- |
IEEEI -- |
| IEEEE -- |
Emä Sailor Tip Hip
10,4aly Voittosumma ~60 000v€ Totoprosentti ~34% Ei meriittejä Tummanruunikko, 156cm 100% Amerikanravuri |
EI Flaming Jack Ennätys 10,4a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa Väri, säkäcm 100% Amerikanravuri |
EII Myster Mind Ennätys 12,0a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
EIII Make Distance 11,2a |
EIIII -- |
| EIIIE -- |
| EIIE Mindless NR 16,8a |
EIIEI -- |
| EIIEE-- |
EIE Jackueline Ennätys 17,5a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
EIEI Meredores Om 11,5a |
IIEII -- |
| EIEIE -- |
| EIEE Mintyes Hill 13,8a |
EIEEI -- |
| EIEEE -- |
EE Tough JGW Ennätys 12,3a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa Väri, säkäcm 100% Amerikanravuri |
EEI Norwegian Summer Ennätys 11,5a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
EEII Heroes Winner 11,8a |
EEIII -- |
| EEIIE -- |
| EEIE Nasty Natal 17,8a |
EEIEI -- |
| EEIEE -- |
EEE Lovely Maj JGW Ennätys 14,0a Voittosumma -- Meriittejä ei tiedossa |
EEEI Mireghe Boss 11,2a |
EEEII -- |
| EEEIE -- |
| EEEE Etain Mint 14,8a |
EEEEI -- |
| EEEEE -- |

? RACE HISTORY
|
? Meriitit 00.00.0000.
Ei sijoituksia arvokilpailuissa |
? Kilpailutiedot Ennätykset 15,4aly - 16,3ke - 19,9mly Statistiikka 34: 3-2-2
Voittosumma 18 910 v€ Totoprosentti ~21% Voittoprosentti ~9% Palkinnot 1 x loimi, 1 x ruusuke |
|
? Näyttelymenestys 00.00.0000.
Ei vielä ? Ravitulokset 4-vuotiskausi 08.12.07 Villit
Salaisuus, (Koelähtö, tas 2100m) HYL 27.12.07 Villit
Yep Trotters,
(Koelähtö, tas 2100m) 1/6, 22,3ke, 20v€ 5-vuotiskausi 15.02.08 VRER Ravirata Ajaton, (Tas 2100m) 13/13, 23,9ke 6-vuotiskausi 11.03.08 VRER
Ravirata Silwer, (Ryh 1609m) 2/11, 20,6aly,
990v€ 19.03.08 VRER Ravirata Ajaton, (Tas 2100m. Monté) 2/12, 22,8mke, 1100v€ 25.03.08 VRER Los Croft, (Tas 2100m) 8/16, 17,0ke, 100v€ 29.03.08 VRER Ravirata
Pronssi, (Tas 2600m. Monté) 14/14, 25,9mke 30.03.08 VRER Ravirata Unikuva, (Tas 2100m. Monté) 11/16, 25,8mke 01.04.08 Villit
Narrilaiva, (Tas 2600m) 8/15, 20,1kpx, 100v€ 06.04.08 VRER
Ravirata
Unikuva, (Tas 1600m) 10/16, 18,9ly 15.04.08 Villit
Ravirata
Pronssi, (Tas 2100m) 5/5, 21,9kex 21.04.08 VRER
Ravitalli
Loisto, (Ryh 2100m) 3/8, 16,0ake, 1000v€ 23.04.08 VRER
Narrilaiva,
(Tas 2100m) 9/14, 21,6ke 25.04.08 VRER
Kerystonin Kartano, (Tas 2100m. Monté) 11/13, 22,7mke 28.04.08 VRER
Narrilaiva,
(Tas 2100m) 8/16, 18,9ke, 100v€ 29.04.08 VRER
Ravirata Gloria, (Ryh 1609m) 11/12, 16,7aly 30.04.08 VRER Ravirata Ajaton, (Tas 2100m) 8/12, 16,3ke 05.05.08 VRER Ravirata Ääretön, (Tas 2100m) 9/13, 16,7kex 09.05.08 VRER
Glaskoft
Shetlandpony Stud, (Tas 2100m) 12/16, 23,7ke 7-vuotiskausi 18.05.08 VRER
Raidallinen, (Ryh 2100m) 6/9, 21,8ake 20.05.08 VRER
Ravirata
unikuva, (Ryh 1600m) HLL 21.05.08 VRER
Ravirata Silwer, (Ryh 1609m) 11/11, 19,5alyx 23.05.08 VRER
Raidallinen, (Tas 2100m) 12/16, 22,2ke 24.05.08 VRER ravirata Ajaton, (Tas 2100m) HPL 30.05.08 VRER
Taikasumun talli, (Tas 2100m) 6/14, 17,6ke, 100v€ 30.05.08 Villit Ravirata Ajaton, (Tas 1609m. Monté) 1/16, 19,9mly, 10 000v€ +loimi 05.06.08 VRER
Narrilaiva,
(tas 2100m) 12/16, 17,3ly 06.06.08 VRER
Taikasumun talli, (Tas 2100m. Monté) 8/13, 20,5mke 09.06.08 VRER Kilpailukeskus Varella, (Ryh 1609m) 9/10, 17,7aly ep 14.06.08 VRER
Chevrolet,
(Tas 2100m) 4/15, 17,9ke, 400v€ 16.06.08 VRER
Savitaival, (Ryh 2100m. "Savitaipaleen June Master 2008") -/-,
-- 18.06.08 VRER Kilpailukeskus Varella, (Ryh 1609m) 3/10, 16,6aly, 600v€ 19.06.08 VRER
Stall Aisha,
(Ryh 2100m) 3/12, 15,7ake, 600v€ 22.06.08 VRER
Ravirata Silwer, (Tas 2100m) 10/16, 17,9ke 23.06.08 VRER Kilpailukeskus Varella, (Ryh 1609m) 1/9, 15,4aly, 2000v€ 02.07.08 VRER Teijan Talli, (Ryh 2100m) -/-, -- 04.07.08 VRER
Kerystonin Kartano, (Ryh 2100m) 1/12, 16,5ake, 1800v€ 8-vuotiskausi 18.07.08 VRER Ravirata Ajaton, (Tas 2100m. Monté) K ? Juoksuselostuksia, valmentajan
kommentteja 17.12.2008
Piitu saapui Icengard Racehorsesin omistukseen ja siirtyi siitokseen.
|
|